Lapinterveisiä

Palasimme juuri Lapista joka syksyiseltä syyskuun kuvausreissultani. Pohjoisessa kun revontulet ovat voimakkaampia ja siinä määrin erilaisia kuin eteläisessä Suomessa, että niitä pääsee katsomaan “alta”. Etelässä kun niitä katsellaan enimmäkseen pohjoisen taivaanrannan kaarta ihaillen. Nooh, kyllä etelässäkin joitain hienoja koko taivaan revontulia joskus näkee, mutta Lapissa useammin. Syyskuuhan on muutenkin juuri sitä parasta revontuliaikaa koska syyspäiväntasaus on silloin.

Meidän karttamme oli sääkartta, niinpä mentiin kirkkaan taivaan toivossa eteenpäin. Olin todella jännittynyt mitä tuleman pitää! Ja näkyykö mitään, kun ajoittain oli koko Suomi pilvien peitossa.

Tässä yllä olevassa kuvassani on keskitaivaan revontulikruunu, eli aurora korona. Ja minä! Korona oli kirkas ja nopeasti muuttuvainen, joten koko ajan säädin valotusta ja kuvakulmaa ja ISO arvoakin, että saisin kaiken näkymään selkeänä. Jotenkin sain sitten oman naamanikin sinne kuvaan mukaan. Nauratti. Sellaista se on kun oikein innostuu ja sählää. Tuli aika hassu kuva.

No siitä sain sitten idean tähän blogiin. Mitä jos julkaisin tässä kaikkein omituisimpia ja hassuja revontulikuviani. Kyllä minä niitä kauniitakin julkaisen vielä myöhemmin kaupan puolella, mutta tässä on niitä villejä ja outoja.

Tätä kuvaa olin suunnitellut sellaiseksi, että sitten kun tulee yö, niin siinä me kaksi ollaan hienot revontulet taustalla. No revontulet alkoivatkin sitten jo vähän yli iltayhdeksältä en ollut ollenkaan valmistautunut siihen, mitä sieltä tuli. Pelkkä suora, kirkas, lähes neonvärinen vihreä kaari joka syöksyi suoraa taustalla olevan tunturin yli, auton ja meidän yli vauhdilla kohti vastapäistä taivaanrantaa, jossa se katosi. Ja siinä kaikki! Pitkäksi aikaa. Mikä se tällainen revontulinäytös oikein on, me naurettiin!

Nooh, myöhemmin tuli kyllä todella kauniita revontulia ihan puolen taivaan täydeltä ja niin paljon, että unohdin kokonaan muut kuvaussuunitelmani. Niinpä tämä jäi koko reissun ainoaksi kuvaksi meistä ja revontulista yhdessä!

Tämän kuvan otin kalansilmäobjektiivilla (Samyang 12 mm). Tarkoitukseni oli varautua saamaan koko revontulikorona yhteen kuvaan. Käytännössä koronamuodostelma oli kuitenkin niin valtavan suuri, että tämäkään ei riittänyt. Kun revontulilintu lensi venesataman ja automme yli sen siivet ulottuivat metsänreunasta toiseen ja jäivät kuvasta yli.

Seuraavaksi näytti siltä, että nyt lintu äkkäsi meidän automme ja kaarsi sen viereen.

Taivaalta laskeutui suuri pahaenteinen koura joka yritti napata automme…

Sitten käsi avautui viuhkaksi ja siitä muodostui kaunis, ystävällinen perhonen!

Sillä välin sataman revontulishow oli myös aivan hillitön, muodostelmissa ei ollut päätä eikä häntää! Veteen heijastui koronan reunoista värejä. Veteen heijastui lisäksi matalalla oleva planeettakin kauniisti.

Kun olin niitä katsellut ja kuvaillut ja säädellyt niska vinossa tuntikausia suorastaan kaaduin asuntovaunun sänkyyn. Nukuin yhtäjaksoisesti 9 tuntia ja näin – tottakai – lisää omituisia revontulia, unissanikin!